sunnuntai 4. marraskuuta 2018

TFCD valokuvausprojektit - mitä, milloin ja miksi?


Tuskinpa olen ainut valokuvaaja, joka vastaa vapaapäiviensä ohjelmistoa tiedusteleviin kysymyksiin sanoilla: "no, itseasiassa minulla on yhdet kuvaukset". Jatkokysymyksenä saan usein kuulla, että kuinka ihmeessä jaksan tarttua kameraan harvoina vapaapäivinäni ja enkö haluaisi tehdä jotain ihan muuta, kun kerrankin on yrittäjällä vapaa-aikaa. Valokuvaaminen on minulle kuitenkin paljon muutakin kuin työ. Voisin luetella tähän pitkän listan asioita, joiden vuoksi tartun kameraan kerta toisensa jälkeen myös vapaapäivinäni, mutta sanottakoon nyt merkittävimmiksi syiksi ainakin, että omien projektien kuvaaminen on minun kanavani toteuttaa luovuutta, (niitä kaikkein villeimpiä visioitakin) mutta myös tehokas keino ehkäistä ja purkaa tiettyä levottomuutta/ahdistuneisuutta, ja saada ajatukset hetkeksi muualle.

Olen siis toteuttanut varsinaisen valokuvaajan työni ohella paljon kuvauksia myös TFCD-periaatteella, eli näissä projekteissa raha ei vaihda omistajaa, vaan kaikki osallistujat, sekä kuvaaja, että mallit, stylistit, meikkaajat ja/tai kampaajat, assareina toimivat tyypit (listaa voisi jatkaa edelleen...) ovat mukana ns. "rakkaudesta lajiin", ja panostavat asiaan oman ammattitaitonsa, luovuutensa ja halunsa oppia uutta, verkostoitua jne. 




Malli, meikki ja stailaus: Maria Jussila
Moderni versio Lumikista. Idea lähti alunperin liikkeelle Marian uudesta, tummasta peruukista. 

Malli, meikki ja hiukset: Mindy Lee  
Street-tyyliset kuvaukset ja uuden valaisukaluston testailua miljöössä




Malli, meikki, hiukset ja hiuskoriste: Laura Puntila Artist  
Halloween fiilistelyä ja värikalvojen testailua. Punainen kalvo korkovalon päällä mallin takana.

Yhteistyön tuotoksena syntyneistä kuvista kaikki osallistujat saavat materiaalia omaan portfolioonsa ja markkinointiinsa. Tällaiset vapaasti suunnitellut projektit tarjoavat myös roppakaupalla luomisen ja onnistumisen iloa, mahdollisuuden kokeilla ja oppia uusia tekniikoita ja monipuolistaa näin osaamistaan myös asiakastöiden puolella. Kun työssäni toimin hyvinkin asiakaslähtöisesti ja varsinkin yrityksille toteuttamani kuvaukset etenevät tarkan briiffin pohjalta, ovat nämä TFCD-kuvaukset mainiota vastapainoa. Toisaalta olen huomannut käyvän usein niinkin, että omissa projekteissa testattuja ja opittuja (valaisu)tekniikoita tulee käytettyä myöhemmin asiakastöissä, tai asiakas on jo ennalta bongannut portfoliostani jonkin oman projektini tuotoksen, josta inspiroituneena on ottanut yhteyttä juuri minuun.  

Malli ja meikki: Veera Airaksinen 
Puolikuolleista horsmistakin voi inspiroitua. Tähän maisemaan halusin yhdistää punahiuksisen mallin. 




Malli: Anna-Maria
Iltalenkillä bongattu kuvauspaikka jossa valo oli erityisen kaunis juuri tiettyyn aikaan


Omat projektit pyörähtävät käyntiin usein niin, että minulla on kuvaajana jokin idean tynkä, josta lähdetään porukalla kasaamaan isompaa/selkeämpää kokonaisuutta. Inspiraationa voi olla todella pieni tai yksittäinen juttu, kuten tietty kuvauspaikka, erityisen hieno valo-olosuhde, kirpparilta löytynyt vintage-aarre tai vaikka kassajonosta bongattu malli, jolla on superhienot pisamat. Kuvaustilanteen yksityiskohtineen suunnittelen etukäteen aika tarkasti, joten yleensä itse kuvaukset hoituvat melko nopeasti. Toki kuvauspaikalla tulee eteen usein jonkinlaista yllätystä (mieleenpainuvin on ehkä kaunis luonnonkukkaa kasvanut peltokaistele, joka yön aikana olikin käännetty mullalle), mutta perusjutut kuten valaisu ja mallin asennot on visioitu valmiiksi. Tällöin on olemassa pohja josta lähdetään liikkeelle, ja soveltaahan aina voi jos sille on kuvaushetkellä aikaa ja mielikuvitus lähtee lentämään sopivasti. 

Mistä sitten löydän malleja kuvauksiin? Käytänkö jotain mallitoimistoa? Eiväthän tavalliset ihmiset halua vapaaehtoisesti kameran eteen? Tällaista ihmettelyä kohtaan aika paljon. Olen kuitenkin saanut yllättyä kerta toisensa jälkeen positiivisesti siitä, miten ennakkoluulottomasti kaverini ja myöskin moni minulle ennalta ihan tuntematon ihminen on suhtautunut, kun olen pyytänyt heitä kamerani eteen. Tämä on ollut ilahduttavaa huomata! Olen myös siinä mielessä onnellisessa asemassa, että kaveripiirissäni on monia innokkaita,  TFCD-kuvauksia paljonkin kiertäneitä malleja, joista usealla on vieläpä meikkaajan, kampaajan tai puvustajan taitoja. Arvostan ihan valtavasti heidän jokaisen ammattitaitoa ja panostamista näihin yhteistyöprojekteihin. 

Malli: Elena  / Meikki ja hiukset: Hius- ja kauneushuone Havana / Mekko: Excuse My Bon Bon (Vaatelainaamo Noppa) 
Näissä kuvauksissa inspirouduttiin 60-luvun tyylistä ja "oudoista" poseerauksista, joita tuon vuosikymmenen muotilehdissä ja mainoksissa nähtiin. 



Malli: Mia
Valkeisenlammen omepuut kukkivat kesällä 2018 vain hyvin lyhyen hetken. Mian kanssa ehdittiin käydä pikavisiitillä ihastelemassa kukkaloistoa. Alkukesän vehreyteen/raikkauteen halusin yhdistää mallin kauniit silmät ja punaiset hiukset.

Usein ihmetellään, kuinka oikein löydän aikaa tällaiseen, tai miksi ylipäätänsä ryhdyn hommaan josta en suoraan rahallisesti hyödy. Kuten sanottu, kuvaustilanteet ovat usein tarkasti suunniteltuja, joten itse kuvaukseen menee aikaa noin 1-2h, ja kuvien jälkikäsittelyyn noin saman verran. Ideointia taas heitellään mallien ja stylistien kesken milloin missäkin välissä, ja nykyään kun näitä projekteja rakentamassa on useimmiten ainakin osittain tuttu porukka, suunnittelukin hoituu ns. omalla painollaan. Ajatustyötä tai tarkempaa suunnittelua teen varmasti ihan huomaamattani bussimatkoilla, iltalenkeillä ja milloin missäkin. Eli kyllähän nämä kuvaukset pyörivät mielessä todella paljon! Kun yksi projekti on saatu päätökseen ja kuvat valmistuvat, ollaan seuraavaa jo suunnittelemassa. En kuitenkaan koe ollenkaan ongelmalliseksi sitä, etten hyödy näistä suoraan rahallisesti, sillä lähes poikkeuksetta omien projektien tuotokset poikivat töitä myöhemmin tavalla tai toisella. Kaikkein tärkeimmäksi näissä jutuissa näen kuitenkin sen, että minulla on keino toteuttaa itseäni vapaasti, ilman onnistumisen pakkoa tai muiden asettamaa vaatimusta lopputuloksesta. Kaikki on lähtöisin omasta visiostani. Työssäjaksamisen ja myös ammatillisen kehittymisen kannalta omien projektien toteuttamiselle annettu aika on tärkeää, enkä halua luopua siitä jatkossakaan. Toki näitä ehtii toteuttamaan välillä hieman vaihtelevasti, esimerkiksi nyt tilanne on sellainen, että seuraava oma projekti taitaa mennä ensi vuoden puolelle, mutta suunnittelun asteella on kuitenkin aina jotakin :) 

Malli: Taru  / Hiukset ja meikki: Kiki Kameleontti 
Inspiraationa studion ikkunoista tulviva kaunis aamupäivän valo. Rakentelimme samalla materiaalia huomenlahjakuvausten markkinointiin.

Eli tällaisia kuulumisia valokuvauksen osalta juuri nyt. Tänä syksynä töitäkin on riittänyt mukavasti, ja olen päässyt tekemään itselleni tosi mieluisia projekteja sekä tuttujen että uusien asiakkaiden kanssa. Toivon että tämä teksti avasi tilannetta omien projektieni osalta. Kuulen näistä aina välillä kysymyksiä, että kuinka homma oikein toimii, ja mielellänihän minä tätä aihetta availen, eli saa kysyä jatkossakin :) Mikäli TFCD-projektit kiinnostavat joko mallin tai valokuvaajan näkökulmasta, kannattaa kurkata facebookista TFCD-mallit ja valokuvaajat ryhmä, tai jos olet Itä-Suomen alueelta, niin käy ihmeessä liittymässä Savo Photo Models -ryhmään, josta itsekin välillä bongailen malleja omiin projekteihini. 

Millaisia ajatuksia herätti? Onko joku teistä ollut mukana tällaisessa? Onko jotakin muuta aiheeseen liittyvää, josta haluaisitte täällä blogissa lukea?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti