tiistai 8. elokuuta 2017

Pikku Pietarin torikuja kesä 2017: tunnelmia ja parhaat löydöt


Tämä postaus alkaa olla jo perinne sekä näin kesällä että jouluna. Tunnelmat Pikku Pietarin torikujalta ovat saaneet myös hyvän vastaanoton teiltä lukijoilta, mukavaa! Alue on niin ainutlaatuinen pala kuopiolaista kesän viettoa ja matkailua, että haluan ehdottomasti jakaa teille torikujan kuvia ja kuulumisia jatkossakin. Tällä kertaa tein itse ennätysmäärän mielenkiintoisia löytöjä. Tässä parhaimmat:



Vaahteramäen (vaahteramaen.fi) putiikki sijaitsee heti torikujan alkupäässä Sokoksen puolelta katsottuna. Kaunis puupinta kodin pienesineissä ja aterimissa sekä huolellinen käsityön jälki sai minut kurkkaamaan peremmälle aittaan. Satuinkin löytämään jotain mitä olen pitkään etsinyt: upeita puisia lahjarasioita, joita saa myös mittatilauskoossa. Rasioiden kanteen voi kaiverruttaa esim. yrityksen logon tai haluamansa tekstin. Tällaisissa olisi aika ihana toimittaa vaikkapa valokuvia omille asiakkaille :) 

























Aarreaitan putiikki osoittautui nimensä veroiseksi: olisin löytänyt tuolta vaikka mitä ostettavaa! Uusi meikkipussi on pitänyt jo pitkään hankkia, sillä entisen pohjassa (ja vuoressa)  on reikä josta kaikki huulipunat ja siveltimet valahtelevat aina iloisesti laukun pohjalle pyörimään. Pengoppa siinä sitten joka kerta koko laukku kun haluat löytää juuri sen tietyn jutun...Aarreaitassa oli kuitenkin niin paljon kauniita kuosivaihtoehtoja etten osannut edes päättää, joten toistaiseksi jatkan penkomista. Onneksi tuonne ehtii vierailemaan vielä tässä elokuun aikana. 

Suloiset suolasaippuat ja keraamiset saippua-alustat kannattaa käydä ehdottomasti katsastamassa jos tykkää käyttää palasaippuaa. Meillähän ei käsien pesuun ole muuta käytettykään vuosiin, joten olikin jo aika hankkia uusi saippua-alusta entisen rähjääntyneen tilalle. 






 

Ostosten lomassa voi istahtaa hetkeksi vaikkapa tunnelmalliseen torikahvilaan. Kahvin ja teen ystävä löytää varmasti myös kotiin viemistä; minä ihastelin Aarreaitassa mm. maustettuja kahveja sekä söpöjä suodattimia (vai miksi te teenjuojat kutsuttekaan noita kuppiin jätettäviä härveleitä?) jotka olisivat ihana lahja esimerkiksi irtoteestä pitävälle. 

Joko te olette vierailleet torikujalla tänä kesänä? Mitä kivaa löysitte? 


4 kommenttia:

  1. Voi apua miten ihanan näköistä! Jos ikinä eksyn noille suunnille, niin pakko kyllä käydä tuolla. Varsinkin nuo saippuat varasti mun sydämen! (Niin ja ne teehärvelit on teesihtejä tai -palloja ;D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kiitos tarkennuksesta Maru. Sihti oli varmaan se sana jota yritin hakea :D

      Vaan eikös ookin nättiä! Kantsii ehdottomasti vierailla jos näillä kulmilla pyörähtää. Torikuja on auki myös ennen joulua :)

      Poista
  2. IHana paikka. Kiitos vinkistä, tietääpä missä käy jos teillä päin vierailee.
    Oulussa torinrannassa on saman tyylisiä vanhoja aittoja joissa on liiankin ihania sisustusputtiikkeja. Niihin saisi menemään omaisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, täytyykin tsekata tuo Oulun toriranta :)

      Poista