lauantai 5. elokuuta 2017

Kuparia luomilla - Boho green makeup Gipsy Earth meikkipaletti


Viime aikoina olen karsinut meikkivarastojani värikosmetiikan osalta ihan urakalla, eli kuskannut jos jonkinlaista pussukkaa ja nyssykkää kavereille ja sukulaisille: "mä en käytä näitä, otatko tai muuten menee roskiin?" Ovat kelvanneet, eikä juuri mitään ole tarvinnut heittää sekajätteeseen, jes! Suurin osa lahjoitetuista meikeistä on ollut  käyttämättömiä tai kertaalleen kokeiltuja heräteostoksia, eli juuri sellaisia hankintoja joita yritän nykyään välttää viimeiseen asti. 

Meikkipussini sisältö onkin nyt mukavan kevyt, mutta sitäkin toimivampi. Varsinkin luomivärejä oli kertynyt ihan älytön määrä. Enää en oikeastaan omista kuin muutaman yksittäisen luomivärinapin sekä kaksi palettia, joista kumpikin on niin monipuolinen että niillä pärjää pitkälle. Toinen paleteista on kauniiseen saarnipuiseen rasiaan pakattu Bohon Gipsy Earth.


Ostin tämän viime vuoden I love me -messuilta, jossa hintaa paletilla oli muistaakseni noin 39e.   Aluksi pelkäsin, että paletin magneettikiinnitys pettäisi meikkipussissa  (jota minulla on tapana viskellä miten sattuu...) ja löytäisin pussin pohjalta kasan levahtaneita värinappeja. Paletti pysyy kuitenkin yllättävän napakasti kasassa, kun magneetit vaan muistaa napsauttaa kunnolla kiinni toisiinsa.

Keväällä kovassa käytössä oli paletin hempein sävy, sopivasti helmiäinen, murrettu vaaleanpunainen. Nyt loppukesästä ja varsinkin uuden hiusvärin myötä olen tykästynyt kovasti lämpimiin kuparin ja pronssin sävyihin, joita tästä paletista löytyy kaksi kappaletta helmiäisversioina. Kuvassa luomilla sävyt  *Cuivre ja *Ombre.

*commercial links.








Paletin kaikki sävyt ovat kauniita mutta tarpeeksi neutraaleja, eli sellaisia joiden kanssa näin olemattomat meikkaustaidot omaavan tumpelon ei tarvitse paljon kikkailla. Värinapeille on muuten saatavilla täyttöpakkauksia, mikä on ihan huippujuttu, sillä useinhan käy niin että tietty suosikkisävy loppuu ennen muita.

Löytyykö jonkun meikkipussukasta tämä kyseinen paletti? Mitä olette tykänneet?

 

10 kommenttia:

  1. Mulla on MACilta tuon tapaisia värejä. Tosi toimivia ja nopeita käyttää. Ihana meikki ja nätti paletti jolla pärjää oikein hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja nimenomaan, nopeita ja toimivia ovat tällaiset sävyt :)

      Poista
  2. Aivan ihania sävyjä. Noilla saa kyllä monenlaista aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Varmasti saisi tosi näyttävänkin lopputuloksen jos taitoa olisi :)

      Poista
  3. Olen ihaillut tätä palettia pitkään. Bohon meikit ovat ihania muutenkin, joten veikkaan että ihastuisin tähänkin. Mutta kun noita luomivärejä on kertynyt niin paljon. En ehkä viitsi haalia lisää.. Ainakaan hetkeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen tykännyt myös muista bohon meikeistä, esim. ripsari ja kynsilakka olivat tosi positiivisia yllätyksiä molemmat. Sama juttu täällä; jotenkin nää luomivärit on just niitä mitä pääsee helpolla kertymään...

      Poista
  4. Toi täyttöpakkaus käytäntö on huippu! Tämä merkki pääsee juuri tuon takia kokeilulistalle :) En vihaa mitään enempää kuin puoliksi käyttämättömiä luomiväripaletteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, muakin tympii kun jäävät sitten aina turhaan laatikoiden pohjalle pyörimään. Tää on kyllä tosi näppärä!

      Poista
  5. Katsoin, että onpa ihana paletti ja sitten muistin, että mullakin on tämä :D No, tulipahan ajatuksen tasolla tehtyä nopea hankinta ;) En ole tätä muistaakseni edes vielä kunnolla testaillutkaan, mutta nyt täytyy kokeilla eri variaatioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, näin sitä voi tehdä näköjään vanhoistakin ostoksista uusia löytöjä :D

      Poista