sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Tunteikas sunnuntai



Minun oli alunperin tarkoitus kirjoittaa teille tänään jostain ihan muusta, mutta juuri nyt on eräs aihe joka pyörii mielessäni niin paljon, että haluan näistä tunnelmista täälläkin kertoa. Olen kevään aikana saanut seurata pikkusiskoni Sannin matkaa Miss Rock 2016 kisoissa, joiden finaalia eilen pääsin viimein jännittämään. Ensinnäkin olen ylpeä pelkästään jo siitä kuinka siskolla oli rohkeutta hakeutua mukaan tällaiseen juttuun. Toivon, että olen osannut olla tukena, turvana ja tsempparini kisojen eri vaiheissa. Minä onnekas olen tietysti myös päässyt kuvaamaan Sannia aina tilaisuuden tullen:


sanni3

sanni2

sanni1









Miss Rock 2016 kisassa Sanni kahmaisi kaksi palkintoa: yleisön suosikki sekä toinen perintöprinsessa. Minä seurasin finaalia vuoronperään hihkuen ja kyyneleitä pyyhkien. Samaa teen näköjään nytkin tätä tekstiä kirjoittaessani...

Onnea vielä kerran rakas Sanni! Upea, uskomaton ja niin ansaittu saavutus!

Isosisko lähtee nyt etsimään uutta nessupakettia. Palaillaan ensiviikolla, kunhan päässäni on taas jotain selkeämpiä ajatuksiakin tämän tunnemyrskyn lisäksi :D


Kivaa sunnuntai-iltaa teille kaikille!


-Salla-

6 kommenttia:

  1. Onnittelut Sannille ja tietenkin ylpeälle isosiskolle!♡ Mahtavaa että hän sijoittui kärkikolmikkoon, minusta olisi aivan hyvin sopinut kilpailun voittajaksi!☆☆

    VastaaPoista
  2. Onnea onnea :* onpahan muuten todella upean näköinen mimmi :) täällä jo malttamattomana odotellaan tuleeko desingweekistä postausta, olit niin herkkua kuvaa laittanut instaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös vaan olekin melkoinen mimmi :)

      Taitaa tulla useampikin postaus designtorilta löytyneistä jutuista :)Oli niin kiva häppeninki ettei kaikki hehkutus mahdu yhteen ja samaan tekstiin ;)

      Poista
  3. Onnitteluja teille molemmille! Todella upeita kuvia ja kaunis sisko sinulla :)

    VastaaPoista