sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Tamaris SS/2016


Tamariksen uusia mallistoja odotan aina mielenkiinnolla, sillä hyvin usein tämä saksalaismerkki onnistuu tuomaan markkinoille kenkiä jotka saavat ainakin minun sydämeni pomppimaan ja kukkaron nyörit löystymään. Pidän paljon Tamariksen tavasta tehdä kauden trendit näkyväksi pienillä kivoilla yksityiskohdilla. Aina löytyy kuitenkin myös niitä simppeleitä, ajattomampia malleja. Olen myös todennut Tamariksen lestin olevan lähes poikkeuksetta mukava omalle jalalleni. Käyttöäkin nämä kestävät hintaansa nähden yllättävän hyvin. Olinkin jo lähellä sortumista, kun eksyin Tampereella ollessani kookengän liikkeeseen ja vastassa oli hyllyn mitalla Tamarista. Lopulta onnistuin vastustamaan kiusausta, mutta päätin että kotiin palattuani on kyllä tutkailtava mitä kaikkea kivaa merkiltä onkaan tänä keväänä tarjolla.

Joten tässä vähän silmäkarkkia sunnuntaihin:


*commercial links

Kannattaa muuten kurkata myös Tamariksen omaan nettikauppaan jossa on nähtävillä vielä laajempi mallisto sekä pareja joita ei kotimaahan toimittavissa tutuissa nettikaupoissa välttämättä tule vastaan.

Löytyikö teille mitään kivaa? :) Itse voisin hyvin kuvitella hipsiväni vaikka koko kesän noissa mustissa sandaaleissa. Pukeutumisen suhteen ajatukset ovat muutenkin jo kovasti kiinni lähestyvässä kesässä. Viime viikko oli niin aurinkoinen ja lämmin, että tekee jo kovasti mieli kuoriutua talvivaatteista ja vaihtaa kevyempiin tamineisiin. Kuuntelen muuten tässä kirjoitellessani erästä keväisen mukavaa ääntä: ulkona harjataan katuja! Jokohan uskaltaisi heittää talvikengät varastoon?


Suloista sunnuntaipäivää teille! Nauttikaa auringosta :)

-Salla- 





8 kommenttia:

  1. No johan on herkkuja! Hapsusandaalit olisi tälle kesälle ihan täydelliset;) ihanaa sunnuntaita Salla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopas muuta :) Mielellään noissa tepastelisi.

      Kiitos samoin sinne! <3

      Poista
  2. Mulla suurin osa kengistä on Tamariksen! Tamariksella on kyllä ihania kenkiä. Kuvan kengistä voisin kotiuttaa ainakin nuo hapsukengät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, siellä toinen keräilijä :) Ja totta, hapsuihin tuskin koskaan voi kyllästyä.

      Poista
  3. Tamaris on kyllä yksi munkin luottomerkkejä. Aina löytyy ihanuuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :) Näköjään tää on monen muunkin suosikki, eikä ihme!

      Poista
  4. Kesäkenkiä ♥ molemmat noista sandaaleista näyttää kyllä' tosi kivalle! :) Nyt kun rupesin miettimään, niin en omista moisia ollenkaan! :D Mitenhän nyt maltan mieleni etten alkaisi moisia metsästämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun ei mullakaan, ainakaan sellaisia missä olisi noinkin sopiva määrä hapsuja. Voiko nainen elää ilman hapsullisia sandaaleja...

      Poista