sunnuntai 31. tammikuuta 2016

OOTD: Reiskat (punaisella) nenällä


Aika mukava fiilis lähteä ulkoilemaan viikon flunssaputken jälkeen! Taudista on jäljellä enää se raivostuttava niistämisvaihe, jolloin nenä (tai lähinnä koko naama) loistaa punaisena kilometrin päähän ja kulutat kaksi pakettia nessuja päivässä. Aurinkoinen sunnuntai vei kuitenkin hetkeksi nuhjuisen olon mennessään. Aurinkolasitkin sai kaivaa esille ensimmäistä kertaa. Itkonniemen rannalla oli valoisaa, rauhallista ja tyyntä. Tuntui jo, että aurinko lämmitti mustaa takinselkämystä ihan hivenen.

rayban5

nilsonshoes
rayban3

rayban_2



 Takki: Vero Moda (vuodelta keppi ja taltta) / Hame: HM / Pusero: Esprit / Kengät: Nilson / Kalpea naama feat. punainen nenä: Flunssa

Tuo musta maiharitakki on muuten ikuinen "paluumuuttaja". Taas kerran kaivoin takin esille kirpparikassista, jossa se on majaillut jo useampaan otteeseen mutta ei vielä kertaakaan päätynyt myytäväksi asti. Pitäisköhän jo uskoa etten kuitenkaan raaski luopua tuosta.

Mitä kuuluu teidän sunnuntaihin? Nautitteko auringosta viikonloppuna?


Ps. Hyppää pois -blogin puolella on nähtävillä maistiaisia viikon takaisista studiokuvauksista. Käynnissä on myös edelleen mallihaku portfolion kasaamista varten, eli kuvattavia kaivataan lisää!

4 kommenttia:

  1. Ihana kun kaulahuivi ja hame passaa väreiltään niin hyvin yhteen! :) Hyvältä näyttää ja nuo siun ottamat studiokuvat oli ihan huikeita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin kun on päällä jotain yhteensopivaa niin pitää ihan kuva ottaa, jos muistaisi vähän useamminkin tän homman. Kiitos Milla! <3

      Poista
  2. Ihanalta näyttää taas sun vaatteet ♥! Mä juuri tässä toivon että mies heräilee ja päästäisiin ulkoilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Jensku! Mukavaa tiistaita sinne suuntaan :)

      Poista