perjantai 20. marraskuuta 2015

Kolme uutta blogisuosikkia


Yksi parhaimmista ajanvietteistä pimeinä marraskuun iltoina on ollut hautautua tyynykasan ja torkkupeiton kanssa sohvalle selailemaan blogeja. Linkitä blogisi- postauksen kautta löytyi paljon freesiä luettavaa, joten siinäkin yksi syy miksi sohva on vetänyt niin kovasti puoleensa. (Selityksien mestari tässä taas moi). Mutta onhan se aika mukava tunne löytää uusia mielenkiintoisia ihmisiä, upeita kuvia, sujuvaa ja hyväntuulista tekstiä, uusia ideoita ja näkökulmia. Näitä kaikkea minulle tarjosivat seuraavat kolme blogia, jotka tässä teillekin esittelen: 



Tämän blogin kuvituksessa todellakin silmä ja sielu lepäävät! Kuvissa on ainutkertaisen rauhallinen ja kaunis tunnelma. Koska olen jonkin sortin lappihullu, niin myös pohjoisen maiseman lumo viehättää. Suosittelen tätä blogia luettavaksi erityisesti silloin kun haluat kiireisen päivän päätteeksi hengähtää ja lumoutua kauniista maisemista ja upeasti taltioiduista hetkistä. 








Reetan blogi on upea kokonaisuus. Ihastuin ensinnäkin sivujen ulkonäköön ja toimivuuteen, mutta myös hyväntuulisiin teksteihin jotka olivat juuri sopiva yhdistelmä kepeyttä ja pohdiskelevampia aiheita. Huomasin myös lukiessani nyökytteleväni ja hymähteleväni jatkuvasti, eli hyvin samaistuttavaa tekstiä. Kannattaa ehdottomasti lukea esimerkiksi postaus aiheesta: "Miksi ystävien hankkiminen aikuisiällä on mukamas niin vaikeaa." 







Kuvat: Reetta V




Kolmen parhaan joukkoon halusin ehdottomasti mukaan Fannin! Tätä blogia lukiessa minulle tulee jostain syystä aina kotoisa olo. Olisiko syynä jaettu kosmetiikkafriikkeys sekä Lushin fanittaminen? ;) Pidän paljon Fannin aurinkoisesta ja leppoisasta kirjoitustavasta. Kuvat ovat oikeaa silmäkarkkia tällaiselle joka rakastaa meikkejä ja kosmetiikkaa. Täältä olen saanut monta hyvää vinkkiä kokeilemisenarvoisista tuotteista. Ja sitäpaitsi, kosmetiikkablogi jossa vilahtelee myös kissoja on meikäläiselle aivan vastustamaton yhdistelmä! 









Kattokaa nyt noita karvaturreja sylikkäin, en kestä! 

Toivottavasti tekin löysitte uutta luettavaa :) Nyt pääsenkin pitkästä aikaa selailemaan näitä ja muita suosikkeja. Pari viimeistä päivää on ollut aikamoista huisketta. Tänään tehtiin vielä työviikon päätteeksi ihan ekstempore järjestyksen vaihto olkkarissa, kun sain miehekkeen suostumaan viimein siihen että alkaisin viritellä pientä kotistudiota olkkariin. Pitkä ja harras vaivihkainen suostuttelu (lue:aivopesu) näköjään välillä toimii. Nyt on siis valkoista seinätilaa jonne viritellä kankaita ja valoja. Olohuoneesta tuli muutenkin tosi kiva! Tiedätte ehkä tunteen miten pienikin vaihtelu piristää viihtyisyyttä kotona. 

Nyt loikkaan sohvalle rentoilemaan. Mukavaa viikonloppua jokaiselle! 

Ps. Miltä kuulostaisi ensi viikon viettäminen luonnonkosmetiikka-aiheisten juttujen parissa? Niitä nimittäin riittäisi, sillä monta loistavaksi todettua tuotetta (varsinkin hiustuotteita) on esittelemättä esim. Lushilta.




10 kommenttia:

  1. Voi ei, miten kauniisti kirjoitettu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis on blogisikin! Kiitos kun kävit linkittelemässä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. No niimpä! Meikäläiselle ois niin helppo myydä hajuvesi jonka vieressä makaa kissa :D

      Poista
  3. Reetta onkin jo yksi vanhoista suosikeistani, mutta kiva oli löytää kaksi muutakin kivaa uutta blogia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, hienoa jos löysit uutta sinäkin :)

      Poista
  4. No jopas! Kiitos kunniasta, ihanasti kirjoitat!<3<3

    VastaaPoista
  5. Voi, olipas mukavaa löytää oma blogi täältä. Kiitos kunniasta ja kauniista sanoistasi! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olehyvä! Kiitos sinulle kauniista blogista jonka äärelle on on ihana pysähtyä rauhoittumaan :)

      Poista