sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Inspiration: yksi mekko, 3x rento arkityyli


Kun nyt päästiin vauhtiin tämän mekkomanian kanssa niin jatketaas vielä tovi samalla linjalla. Kiitos muuten vinkeistä edelliseen postaukseen! Muutkin mekkotyypit ovat näköjään osanneet hienosti välttää housuissa kulkemisen talvellakin. Jospa minäkin vilukissa suostuisin uskomaan että toppahousuttomuus ei tarkoita paleltumistakuolemaa heti kun mittari laskee pakkasen puolelle. 

Viikko sitten Helsingin vaatekauppoja kierrellessäni jäin miettimään omaa tämänhetkistä tyyliäni ja sitä kuinka paljon helpommalta pukeutuminen ylipäätänsä nykyään tuntuu. Hutiostoksiltakin huomaan välttyväni aiempaa paremmin, kun tiedän millaisissa vaatteissa lopulta parhaiten viihdyn. Tähän ikään saakka näköjään piti elää ennenkuin sai itselleen edes jollain tavalla toimivan vaatekaapin sisällön. Kaapista on kuluneen vuoden aikana lähtenyt kirpparille hurja määrä juuri niitä turhakkeita joiden olemassaoloa ei yleensä edes muista. Uusia ostoksia on helpompi tehdä harkiten kun tietää/muistaa mitä kaapissa on jo valmiina, eli mihin kaikkeen uuden vaatekappaleen mahdollisesti voisi yhdistää. Tähän juttuun nappasin mukaan Espritin mekon, jonka ympärille lähdin rakentelemaan kolmea erilaista arkityyliä.





Mekko: Esprit | Korvikset: Moi Moi | Neulekauluri: Esprit | Laukku: Sabrina | Kengät: Vagabond

Laukku: Spikes and Sparrow | Bootsit: BT London |  Sulkakorvikset: Vuonue ja Viipsinpuu | Huivi: Esprit



Korvikset: Nouseva Myrsky | Laukku: Esprit | Saappaat: Tamaris | Takki: Esprit 


Lopulta näistä tulikin kovin samantyylisiä, mutta toisaalta keskenään helposti yhdisteltäviä. Tältä pohjalta huomaan myös rakennelleeni oman vaatekaappini sisältöä. Rentous, mukavuus ja monikäyttöisyys. Siinäpä ne tärkeimmät. Viimeiseen kuvaan lisäsin tuon vihreän parkan joka istuisi hyvin näihin kaikkiin kolmeen kokonaisuuteen. 

No mutta, mitäs mieltä armaat kommentaattorit? Pukisitko, ja jos niin minkä näistä kolmesta? Oma suosikkini on tuo viimeinen, koska hapsulaukku ja ylipolvensaappaat nyt vaan on aika vastustamaton yhdistelmä.

Translation: One dress, three outfits. Did you find your favourite?

8 kommenttia:

  1. Kolmonen on omakin suosikki, vaikka kaikista kyllä tykkäsin :)
    Pakko hankkia tollaset saappaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva kuulla :) Tuli viime talvena itsekin sijoitettua karvavuorellisiin pitkiin saappaisiin. Ai että ovat lämpimät!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Mä jotenkin näen sinulla nuo korvikset :) Kauniita olivat livenäkin nuo puukorut kun messuilla niitä kuolailin.

      Poista
  3. Ihana tuo Espritin tunika <3 Muutenkin kivoja tyylejä, ykkönen ja kolmonen miellyttää eniten, vaikka kaikki kivoja asukokonaisuuksia. :)

    Mukavaa alkanutta viikkoa Salla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös olekin! Espritillä on ollut nyt syksyllä ihana valikoima juurikin noita mekkoja/tunikoja. Kiva kuulla että pidit, kiitokset! Ja mukavaa uutta viikkoa sinnekin Tiia! <3

      Poista
  4. Eniten miellyttää tuo ensimmäinen, nuo ronskit nilkkurit viehättää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Vagabondin Gracet on IHANAT! Yritin etsiä noita Helsingistä, mutta oma koko juuri tuosta mokkaisesta ja vuorettomasta mallista oli kaikkialta loppu! Ovat niin suositut :)

      Poista