lauantai 19. syyskuuta 2015

Tanssin riemua


 Vanha rakas harrastukseni, kohtaamme jälleen...

Latinos












Pari viikkoa sitten treenikassia pakatessa jännitti. Palasin lattaritunneille ennätyspitkän tauon jälkeen ja olin varma että muistuttaisin tunnilla juuri sitä rautakangen syönyttä tyyppiä jolla on kaksi vasenta jalkaa. Mutta on se vaan ihmeellistä, kuinka keho ja lihakset muistavat asioita jotka mieli on jo unohtanut. Kun musiikki alkoi soida, niin sieltä se tuttu liikekieli vaan jostain löytyi. Latinotansseihin pohjautuvia tunteja olen kiertänyt varmaan viimeiset kymmenen vuotta. On ollut bailatinoa, zumbaa, salsa-tunteja, jos jonkinlaista muunnelmaa. Nyt kuitenkin oli parin vuoden tauko, joten aloitin ihan alkeista. Minulle tanssiminen tuo valtavasti hyvää fiilistä! Joka kerta huomaankin lähteväni hymyillen tunnilta kotiin, vaikka päivä olisi aiemmin ollut kuinka kurja tahansa.

Tanssikenkäni (eli ns. tanssilenkkarit) ovat kuitenkin tehneet jonkinlaisen katoamistempun. Pengoin tuloksetta varaston ja kaikki yläkaapit viimeistä nurkkaa myöten.  Löysin kaikkea muuta unohdettua (tästä lisää myöhemmin...) mutta en tanssikenkiä. Salikengät jalassa meno on tanssilattialla vähän turhan jähmeää, sillä pohjissa on liikaa pitoa eivätkä kengät tue päkiöillä pysyttelevää jalkaa tarpeeksi. 


Ja mitä ylipäätänsä voisi pukea tunnille päällensä? Trikookammoisena ihmisenä pukisin aina mielelläni jotain vähemmän ihonmyötäistä, joten aika kiva ratkaisu ovat aiemmin olleet nuo shortsihameet.  Ihastuin muuten myös Björn Borgin uuteen treenimallistoon joka on nyt saatavilla esimerkiksi Ellokselta:


Onko siellä linjoilla tanssin ystäviä tai syksyn myötä jonkin muun harrastuksen ääreen palanneita? Mikäli teihin iskevät nämä lattaribiitit, niin vinkkaanpa samalla soittolistasta jota tässä parhaillaan päivittelen. Keräilin muutamia tunneilla soineita biisejä sekä vanhempia ja uudempia suosikkejani yhteen. Spotifyista listan löytää nimellä HH loves latinos. 

Laitetaas vielä loppuun päivän biisiksi tämä: 

Kuka muistaa? :D 



 Iloista lauantai-iltaa!

-Salla- 



2 kommenttia:

  1. Pitkän tauon jälkeen aina jännittää palata vanhan harrastuksen pariin:) Onneksi silti palasit<3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta kannatti näköjään uskaltautua :)

      Poista