perjantai 25. syyskuuta 2015

Kymmenen pisteen kengät

Ten Points I give you!

Sovitin Ten Pointsin kenkiä joskus ohimennen, ja siitä lähtien ne ovat jääneet kummittelemaan takaraivoon. Sitten sattui kohdalle yhtälö: akuutti beigenväristen nilkkureiden tarve + koo kengän kantispäivät + tarjous juurikin näistä Ten Pointsin kengistä.

Noh, siinä ne nyt ovat. Kauniit, lämpimät ja ihan hemmetin mukavat kävellä. Lesti on melkeinpä täydellinen meikäläisen jalkaan. Mukavuudessaan ohi kiirii ehkäpä vain Rylkon kengät, jotka ovat tähän saakka sovittamistani ehdottomasti parhaimpia lestiltään. Siis minun jalkaani, saa olla eri jalkaiset toista mieltä.

ten_points_shoes
autumn_style2015







TAKKI JA HUIVI GINATRICOT | MEKKO H&M | KENGÄT TEN POINTS  

Eikös vaan muuten olekin (naiselle) ihan loogista pukeutua trenssitakkiin juuri silloin, kun on hetki sitten vannottanut ettei koskaan pukisi sellaista päällensä. Tämä Gina Tricot:n malli on tosin niin rento etten oikein trenssiksi laskisi.

_ten_points_shoes
tenpoints_shoes_outfit

tenpointsfootwear
autumnstyle2015
Ja seinämaalia laukussa :D Ihmettelin tänään töissä että missähän sitä on taas könytty.

Eilen pääsin töistä vähän aiemmin ja viiletin keskustassa hoitamassa tuhat ja yksi asiaa. Busseilla matkustaminen on muuten pukeutumisen kannalta välillä hankalaa; ainakin Kuopion paikallisbusseissa on yleensä ihan h*lvetin kuuma (paitsi varpailla). Istut naama punaisena bussimatkan ajan ja sitten palellut tuulisella torilla. Kohta täytynee ottaa käyttöön nuo mekkotytön parhaat ystävät joiden nimeen viime syksynäkin vannotin, eli thermolegginsit/sukkahousut. Löytyy esimerkiksi henkkamaukalta. Moni muukin on tainnut tehdä saman löydön, sillä näistä tuntuu aina olevan koot lopussa. Toinen nerokas keksintö (josta en myöskään saanut omaa kokoa metsästettyä) ovat nuo sukkahousut joissa on ylipolvensukkia muistuttava vahvempi osio. Mustien nilkkureiden kanssa näistä saisi aika kivan pitkiä saappaita muistuttavan ilmeen.

Eilen muuten selvisi että saan pian pitää pienen syysloman! Varasinkin jo hotellin ja junamatkat Helsinkiin. Reissu sattuu sopivasti I love me -messuviikonlopun aikaan, joten täytynee sielläkin käväistä. Onko joku teistä lähdössä tuonne?? Katselin juuri messujen tarjontaa ja aika huikealta vaikuttaa! 

Mukavaa viikonloppua! 

-Salla-

Translation: Got something new in my shoe collection :) I've been craving for these Ten Points shoes for a long time. So comfy, warm and easy to walk in.

6 kommenttia:

  1. Katsellessani noita kuvia ja lukiessani tekstin alkoi harmittamaan todenteolla! :D Muistan näiden kenkien vaaleanpunaisen version, joita tuli metsästettyä viimevuoden mallistosta kissoin ja koirin. Jäin ilman paria silloin, koska ruskean sävyt eivät miellyttäneet silmää sit yhtään. Pitäisi varmaan käydä edes kokeilemassa, sillä nämä kuullostavat juri sitlä, mitä tarvitsen kaappiin NYT :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei minäkin muistan tuon vaaleanpunaisen version! Niissä olikin tosi kaunis sävy. Näitä kun sovittaa niin on näköjään mahdotonta unohtaa, niin mukavat ne on. Olen nyt jonkun tovin näillä tepastellut ja rakastun vaan kokoajan enemmän!

      Poista
  2. Hei! Sinulle on blogissani haaste. :)
    http://avekatriina.blogspot.fi/2015/09/liebster-award-ja-blogikuulumisia.html

    Ps. aivan ihana tuo sun värikäs tunika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, käyn kurkkaamassa! :)

      Poista
  3. Kauniit kengät (ja mekko)! Minulla on parit Ten Points -kengät, ja ovat kyllä tosiaan hurjan mukavat jalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä! Näistä tuli ihan heittämällä yhdet lempparit.

      Poista