perjantai 11. syyskuuta 2015

#hävikkiviikko ja luumuinen paleo välkkäri


Vai oisko tää jälkkäri? Niin makeaa ja pehmoista tästä tuli että menisi melkein jälkiruokanakin. Valtakunnallisen hävikkiviikon kunniaksi annos on kyhätty kokoon aineksista jotka olisivat luultavasti muutoin päätyneet biojätteeseen. Hedelmäkoriin unohtuneet ylikypsät luumut surautin soseeksi ja chiavanukkaan tein mantelimaitoon jonka päiväys lähestyi uhkaavasti. Näitä herkkuja sitten kuppiin vuorotellen ja päälle vielä ripaus siemensekoitusta sekä kuivattuja, sokerittomia karpaloita, jotka nekin olivat pussin pohjalta löytynyt jämäkasa.

P9110505


Chiavanukas tehtynä makeuttamattomaan mantelimaitoon maistuu "ei millekkään", joten lisäsin joukkoon pikkuruisen tilkan reilun kaupan hunajaa. No eipä olisi tarvinnut, sillä ylikypsistä luumuista tehty sose antoi aivan tarpeeksi makeutta jo muutoinkin. Annos näytti (ja tuoksui!) jo kootessa niin herkulliselta että tuskin maltoin sitä edes kuvata. Jääkaappikylmä chiavanukas sekä pehmeä, makea luumusose miellyttivät ainakin meikäläisen makuhermoja kovasti.

P9110485

Luumuinen chiavanukas

2,5dl mantelimaitoa
3 rkl chiasiemeniä
4-5 isoa kypsää luumua
siemensekoitusta
kuivattuja karpaloita

Lisää chiasiemenet mantelimaitoon ja anna liota yön yli jääkaapissa. Sekoittele aamulla tasaiseksi tai pyöräytä blenderissä jos haluat pehmeämmän koostumuksen. Kuori ja soseuta luumut. Lado luumusosetta ja chiavanukasta kerroksittain. Koristele lopuksi esim. siemenillä ja marjoilla.

P9110487
 Makoisaa viikonloppua!

Onko teillä valmistettu tällä viikolla jämäruokaa? 

4 kommenttia:

  1. Kieltämättä näyttää aika hyvälle :D Oman alan kautta nää hävikkiasiat puhuttaa aika kovasti, päivittäistavarakaupan alalla kun ollaan. Muistan vieläkin sen kamalan tunteen kun yläasteella olin pikkukaupassa harjoittelussa ja kaikki päiväyksellinen, myös leivät ja leivonnaiset, piti biottaa. Oli syystäkin ihan kamala olo, hyvää tavaraa menee siinä ihan hukkaan. Onneksi nykyisessä työpaikassa asiat on toisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen! Kotona yritän kyllä käyttää kaikki viimeiseen asti. Joka kerta tuntuu yhtä pahalta jos joku juttu jää syömättä kun ei huomaa päiväyksen jo menneen. Itsekin jouduin joskus vuosia sitten heittämään työpaikalla täysin käyttökelpoista ruokaa roskiin. Välillä tuntui sille ettei kertakaikkiaan pysty. Mutta hienoa että näissä asioissa edetään, ainakin pienen askelin.

      Poista
  2. Näyttää ihanalta ja ihana uusi banneri, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Katja, mukavaa että pidät :) Aika kauan tuota värkkäilinkin eilen tuskanhiki otsalla :D Näköjään nuokin jutut unohtaa kun ei vähään aikaan ulkoasua säätele...

      Poista