sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Aamukahviriippuvuutta (ja suklaan makuinen vinkki kohtalotovereille)


Hei, olen Salla, pahasti aamukahviriippuvainen.

Mikäli kahvi, maito tai suodatinpussit ovat jostain syystä päässeet huomaamatta loppumaan, on meidän keittiössä aamulla h*lvetti valloillaan. Tarvitsen tasan kaksi asiaa siihen että saan itseni liikkeelle aamuisin: viileän aamusuihkun ja pannullisen kahvia. Ilman näitä tuntuu siltä että silmäni ovat puolitangossa koko päivän. En myöskään ole kovinkaan valloittavaa seuraa ennen kuin olen suorittanut nämä "pakolliset" aamutoimeni. Tänään pengoin puoliunessa keittiön kaappia ja otsalle nousi jo tuskanhiki kun en löytänyt suodatinpusseja tavalliselta paikaltaan. Siellähän ne lopulta kuitenkin olivat, ja voi autuus sitä tunnetta kun hörppäsin ensimmäisen suullisen tätä: 

P7050713










Suklaakahvia on toki maisteltu ennenkin, mutta tämä versio on minusta erityisen onnistunut! Robert Pauligin choco coffee on keskipaahtoinen, suklaanmakuinen kahvi. Minun ostoskoriini tämä päätyi ihan vaan kokeilunhalusta, sillä rakastan erikoiskahveja ja kotonakin testailen mielelläni uusia makuja. 


Ihanan pehmeä ja aromikas tämä kahvi! Suosittelen, ehdottomasti :) 

Muita yhtä pahasti aamukahviriippuvaisia? Tai vinkkejä kahvimakujen suhteen?


2 kommenttia:

  1. Kahvia on pakko saada aamulla, voi tulla itku muuten. :D Keitän nykyään mieluummin mutteripannukaffet, vielä on täydellinen espresso löytymättä. Suodatinkahvilempparini on ehdottomasti Nordqvistin Reko. Se on sopivan tummaa, pehmeää ja kaiken lisäksi eettistä. :)

    VastaaPoista
  2. Tuo voisikin olla just mun makuun, kiitos paljon vinkistä! :)

    VastaaPoista