sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Testing Olympus M.Zuiko 40-150mm f/4-5.6 R ED

Täällä on kokeilussa taas yksi uusi lelu. Tai no vanha oikeastaan, mutta käyttämättä jäänyt. Kameravehkeittein testailu on ylipäätänsäkin äärettömän kivaa puuhaa, mutta nyt odotan mielenkiinnolla millaista jälkeä uusi kameranrunkoni tuottaa erilaisilla putkilla. Hyllyyn oli jäänyt pölyttymään tämä linssi, jonka olemassaolon olin jostain kumman syystä kokonaan unohtanut. Viime viikolla sain siis ottaa sen ihan uudenkarheana paketista. Suoraan sanottuna odotukset eivät olleet tämän suhteen kovin korkealla. Kyseessä on varsin edullinen ja kevyt objektiivi, jonka sain kaupan päälle ostaessani ensimmäisen kamerani.

P4260198


P4260191






Tämän näköinen kaveri, ja tosiaan kokoonsa nähden kevyt kapistus, sillä painoa tällä on vain 190g. Kiinnitin putken kameraan maanantaina ja kuvasin pelkästään tällä koko viikon. Luvassa siis sekalainen setti otoksia hetkistä joita viikon varrella tuli vastaan. Lämmin sää helli kuopiolaisia useana päivänä, joten ulkona tuli oltua paljon. Kuvat on pyöräytetty pikaisesti lightroomin läpi, mutta postauksen loppuun jätin pari raakiletta jotta näette millaista jälkeä tämä tuottaa suoraan kamerasta.

P4250111
P4250096
P4250157
Pölhönsaaressa makkaranpaistossa. On se vaan ihmeellistä kuinka nuotion ääressä hörpitty kahvi maistuu paremmalta kuin mitkään hienot erikoiskahvit. Tai sitten en vaan ymmärrä hyvän päälle...
P4250176P4250174P4250118


P4260195
Wifin ja kaukolaukaisimen avulla otettu kuva. Kamera nökötti kallion päällä taaempana, sitten vain puhelimella räps räps!

P4260219
P4260236


P4260179

Ei näistä yhtään hassumpia tullutkaan! Erityisesti pidin tässä siitä kuinka kirkkaasti ja vahvasti värit toistuvat, ja pienempiä yksityiskohtia kuvatessa taustakin on yllättävän kauniisti sumentunut, vaikka suurin aukko tässä on tuo f4-5.6. Kevyt objektiivi on plussaa minulle joka kuvaan mieluiten käsivaralta, ja tämän kanssa olikin mukavan helppoa kulkea ja räpsiä menemään. Vielä loppuun muutama kuva ennen/jälkeen editoinnin.

räksä
Ihka ensimmäinen lintukuvani :D Zoomailin pihakuusessa nököttävään räkättirastaaseen. Vaikka asumme kerrostalossa, liikkuu pihan metsikössä paljon erilaisia lintuja, oravia ja siilejäkin. Kunhan en nyt hurahda hommaamaan jotain tykimpää teleä...

räksä

sinivuokko

P4260184
Eipä näitä tosiaan paljon tarvinnut viilailla. Molemmat kuvat olivat minusta ihan kivoja jo sellaisenaan, mutta kun tykkään editoida ja harjoitella sitä puolta jatkuvasti lisää, niin vähän piti jotain pientä tehdä.

Miltäs vaikuttaa? Heräsikö kysymyksiä? Vai jaksoiko kukaan edes katsoa näitä loppuun asti :D Minut tuo putki ainakin pääsi yllättämään! Kannatti ottaa käyttöön hyllystä pölyä keräämästä :)


14 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää kuvat! En hirveämmin näistä ymmärrä mutta eilen kyllä kiittelin itseäni siitä että raahasin useamman putken mukaani Tropical Worldiin ja sain huippuja kuvia! <3 Pitkä putki oli aika kova sana kun kuvasi lintuja ynnä muita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varmasti ollut paljon kuvattavaa! Olispa kiva nähdä mitä tarttui kameraan tuosta paikasta :)

      Poista
  2. Siis tosi hyviä kuvia! Mulla on jonkin sortin päähän pinttymä että aukon on oltava jotain 1.8 ym. että tausta sumentuu kauniisti.. En ilmeisesti vieläkään tajua kuvaamisesta mitään :D Mua ihan pelotti tuo kuva jossa istut kallion reunalla, mutta pudotus siitä ei varmaan ole kovin suuri mitä kuva taas antaa ymmärtää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sama pinttymä täällä! Yritän parhaillaan opetella tuosta eroon ja sovitella asetuksia paremmin tilanteeseen ja kohteeseen sopiviksi...mielenkiintoista, mutta hermoja raastavaa kun ei vaan millään voi osata kaikkea heti :D Katoin itsekin että näyttääpäs kuva hurjalta, vaikka pudotusta ei tosiaan ollut kuin metrin verran seuraavalle kalliolle :D

      Poista
  3. Tosi upeita kuvia, hienosti toistaa kyllä värit! Vitsit kun ymmärtäisin itse jotain kamerani säädöistä (ja pitäisi myös ostaa uusi parempi), automaattiasetuksilla nimittäin mennään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värikylläisyys tosiaan yllätti näissä kuvissa. Sinullahan on muuten aivan ihania ja tunnelmallisia kuvia! Automaatilla tulee itsekin välillä räpsittyä paljon, mutta kun toisaalta tykkään säätää asetusten kanssa niin usein teen sitä varmasti liikaakin...Helposti ajattelee pelkästään teknisiä juttuja, eikä näe sitä mitä kaikkea voisi saada aikaan jo sommittelulla ja erilaisia kuvauspaikkoja hyödyntämällä, näissä asioissa oon kyllä ihan surkea vielä...

      Poista
  4. Hienoja kuvia! Haluaisin itse sellaisen kaukolaukaisimen.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Tinja! Tuo puhelimen käyttäminen kaukolaukaisimena on kyllä ihan äärettömän kätevää ja helppoakin, suosittelen!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Tuo putki tosiaan yllätti positiivisesti. Jospa joku olympuslainen sai tästä vinkkiä :)

      Poista
  6. Hyvältä näyttää, kelpo objektiivi tämäkin! :) Kukat näyttävät kauniilta, värit toistuvat kyllä hyvin. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, kasveja/kukkia tällä olikin ehkä hauskinta kuvata, kun on kevyt kantaa ja pystyy nappaamaan kuvia vähän kauempaakin.

      Poista
  7. Vaikka tämä putki ei omaan kamerani runkoon sovikaan, niin mukava lukea väliin myös naisnäkökulmaa kameratarvikkeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mä myös lueskelen mielelläni näitä, vaikka eri runko olisikin. Varmasti tulee tällaisia rustailtua jatkossakin vaikka vielä kovin vähän aiheesta tiedän, vaan onpahan aloittelijankin näkökulmaa joukossa mukana :)

      Poista