maanantai 20. huhtikuuta 2015

Huulirasvariippuvaisen uusin rakkaus: testissä Hurraw huulivoiteet

Pikkutavaroita, joita yleensä lojuu siellä sun täällä mutta tarvittaessa niitä ei löydy mistään: pompulat, pinnit, kynsiviilat ja huulirasvat. (Unohdinko jotain?) Järjestelykyvyttömyydestäni johtuen en pärjäisi yhdellä purtilolla, vaan erilaisia huulivoiteita kerääntyy taskuihin sekä laukkujen ja laatikoiden pohjalle pyörimään, jolloin on pienempi riski sille että päivä on pilalla kun mukana ei ole yhtään huulirasvaa. 

P4200377




Ei liene jääneen epäselväksi kuinka heikkona olen pieniin söpöihin kosmetiikkapurnukoihin. Huulikiillot ja -voiteet ovat varmaan se kaikkein houkuttelevin juttu. Babylips huumaan en oikein päässyt mukaan, sillä onhan näitä sävyttäviä ja karkinmakuisia huulivoiteita nähty ennenkin. Hurraw puolestaan herätti heti mielenkiintoni, sillä kyseessä on: 

- Sertifioidusti vegaaninen tuote
- Valmistettu pienissä erissä käsityönä
- Valmistettu luonnonmukaisesti viljellyistä tai villeinä kasvaneista raaka-aineista
- Kaikki värit ja maut täysin luonnollisia 
- Gluteeniton, säilöntäaineeton
- Sisältävät kylmäpuristettuja luomuöljyjä
- Sisältävät hoitavia aktiivi raaka-aineita kuten:  manteliöljy, avocadoöljy, kaakaovoi, jojobaöljy, oliiviöljy, risiiniöljy, seesamiöljy
- Ovat raakoja, eli ainesosia ei ole kuumennettu yli 47 asteen. Kaikki hoitavat ainesosat siis tallella. 
- Ei testattu eläimillä
-   Pakkaus on valmistettu 50% kierrätettävästä materiaalista
- Eivät sula pehmeäksi mönjäksi, vaikka säilyttäisit putkiloa koko päivän taskussa! 

Ihania!  

P4200384

Erityisesti pidän raikkaan ja vähän kirpeän makuisista/tuoksuisista huulivoiteista, joten sitruuna ja green tea lähtivät ensimmäisinä kokeiluun. Huulilla nämä tuntuvat pehmeiltä ja hoitavilta, eivät polttele tai kuumota, eivätkä myöskään tee huulia turvonneiksi tai liian kiiltäviksi. Tuoksut ovat herkullisia, mutta eivät liian voimakkaita. Juuri sellaisia huulivoiteita, joita tekisi mieli hamstrata taskut täyteen. Näiden hinta näyttäisi nettikaupoissa vaihtelevan viiden euron molemmin puolin, esim. pretty.fi myy näitä hintaan 4.90. Kurkkaa koko Hurraw-valikoima *TÄÄLTÄ. 


Joko olette testanneet näitä, tykkäsittekö? 

Aurinkoista viikon alkua!

-Salla- 

*commercial links






8 kommenttia:

  1. Hei mäkään en oikein lämmennyt niille Babylips rasvoille, jännä sinänsä kun ovat niin kovassa huudossa:D Ihanilta nämä vaikuttaa, kelpaisi kyllä kokeilla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Tuli muuten (vahingossa) testattua tuokin taskussa säilyvyys, ja totta se on, ei ikävää mönjähuulirasvaa vaan sama pehmeä koostumus kuin aamulla, vaikka putkilo koko työpäivän farkkujen taskussa kulkikin :)

      Poista
  2. Mä tykkään näistä kanssa hirmuisesti, Earl Grey on teenjuojan lemppari! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas :) Oiskohan näitä kahvin makuisena :D

      Poista
  3. Nää on kyllä sellaisia mitä haluaisin testata, kuulostavat nimittäin hirmu hyviltä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näitä on niin moni jo hehkuttanutkin, mutta mainonnan uhrius kannatti tällä kertaa :D

      Poista
  4. Oii mä tykkään näistä kans hirveesti :)<3 pitäs ostaa enemmänkin!

    VastaaPoista
  5. Näitä on kyllä ihan pakko testata! Minä olen kyllä semmoinen huulirasvahamsteri, että joka paiksta löytyy tuubi jos toinenkin :)

    VastaaPoista