sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Mansikka chiahillo

Pitkästä aikaa ruokajuttuja blogiin! Tai no, hillojuttuja.

Chia-siemenet ovat meillä käytössä päivittäin. Liottelen niitä aina yön ylitse, ja lisäilen aamulla puuroon, jogurttiin, smoothieen tai mihin milloinkin. Etsiessäni aamupuurolle uutta kaveria, päädyin sekoittelemaan siemeniä soseutettuihin mansikoihin, tuloksena terveellinen ja sopivan makea hillo. Tai voiko tätä hilloksi sanoa? En käyttänyt mitään makeutusta, koska mansikka on makea marja muutoinkin. Tähänhän olisi voinut heittää mukaan vielä esim. ripauksen steviaa. 

P3270252



Hilloon tarvitset vain:

200g kotimaisia mansikoita
2rkl  chia-siemeniä
(Makeutusta esim. steviaa)

P3270233 P3270245


Survo mansikat haarukalla tai pyöräytä blenderissä, jos haluat hilloon tasaisemman rakenteen. (Minä pidän sattumista joten muussasin vain haarukalla.) Sekoita joukkoon chiasiemenet ja anna turvota rauhassa, mieluiten yön yli. Siemenethän imevät 9-kertaisesti (tai enemmänkin) oman painonsa verran nestettä, joten mansikkasurvoksen on oltava tarpeeksi kosteaa. Nestettä voi aina toki lisätä jos hillo alkaa näyttää sementiltä...

P3270263

Nami! Purkissa olisi näköjään ollut tilaa vielä isommallekin määrälle. Nyt on kuitenkin hilloa valmiina muutamalle aamulle eteenpäin.

Herkullista sunnuntaipäivää!

-Salla- 


2 kommenttia:

  1. Pitäisiköhän itse kokeilla näitä kuuluisia siemeniä joskus... Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla! Antavat ainakin minulle hurjasti lisää energiaa ja pitävät nälkääkin hyvin, eli loistava lisä välipalan joukkoon.

      Poista