tiistai 18. marraskuuta 2014

Muoviset monot vai aito nahka? Merkkiesittelyssä ympäristöyställiset Dream in Green- jalkineet.

Pyörähdin sunnuntaina Matkuksessa kiertelemässä kenkäkauppoja, ihan vaan vilkaistakseni (seliseli) mitä uutuuksia talvikenkien saralla olisi tarjolla. Silmiinpistävää oli kyllä se "muovisten" monojen määrä lähes jokaisessa putiikissa. Erääseenkin ketjuliikkeeseen mennessäni tekonahan pistävä haju iski nenään jo heti ovella. Kauniita nahkakenkiäkin oli toki tarjolla, mutta loppupeleissä aika vähän. Tekonahkaiset kengät eivät jotenkin enää miellytä silmääni, eivätkä pidemmän päälle kukkaroakaan, kun tuntuvat hajoavan jo muutaman käyttökerran jälkeen. 


Kumpi sitten olisi ympäristön kannalta vastuullisempi valinta, nahka vai tekonahka? Tekonahkahan valmistetaan öljystä, joka ei maadu. Öljynjalostaminen saastuttaa ympäristöä ja vie paljon energiaa. Tekonahkaisten kenkien materiaali valmistetaan myös useimmiten Euroopan ulkopuolella, maissa joissa ei ole takeita tuotannon ympäristöystävällisyydestä. Tekonahan valmistukseen on onneksi kehitteillä uusia, ympäristöystävällisempia tapoja. Täysin vegaanisia kenkiä myyvät esim. Vegetarian shoes ja suomalainen Heluna, mutta näitä jalkineita ei vielä ketjuliikkeissä juurikaan ole tarjolla. Vai onko jollain jo kokemusta/näkemystä näistä? Aito nahka puolestaan on käyttöä kestävä, biohajoava materiaali, ja täten voisi ajatella sen olevan ympäristöystävällisempi vaihtoehto. Toki myös karjankasvatus suurtiloilla vie paljon energiaa ja voi aiheuttaa ympäristöhaittoja maaperälle ja vesistöille. Mitä mieltä sinä olet, nahka vai tekonahka?


Nyt kuitenkin esittelyvuorossa viimeisin löytöni ympäristöystävällisten kenkien saralla.  Dream in Greenin kenkien ja laukkujen valmistuksessa ekologisuus on otettu huomioon mm. käyttämällä kasviparkittua nahkaa. Eli mitä? Nahan parkitsemisen tarkoitushan on tehdä materiaalista kestävämpää, ja tähän viimeistelyvaiheeseen usein käytetään aineita (esim. kromia), jotka ovat ympäristölle myrkyllisiä. Kasviparkitseminen on hitaampi, mutta ympäristöystävällisempi prosessi.

Myöskin kaikki tuotteiden valmistus- ja pakkausmateriaalit ovat kierrätettyä, eurooppalaista tuotantoa. Mallisto puolestaan on silmiähivelevän kaunis kaikkine yksityiskohtineen. Pakko tunnustaa, että nappasin yhdet kengät ostoskoriin. Arvaatteko mitkä? Entä löytyikö teille suosikkia? Koko Dream in Greenin malliston löydät *Spartoon nettikaupasta. 


*commercial


7 kommenttia:

  1. Mä rakastuin nuihin ihan ensimmäisiin maihareihin! En osaa sanoa mitkä sinä valitsit, ehkä samat...? ;) Itsekin tätä pohdiskelleena (en tosin ekologisuuden näkökulmasta) päädyin nahkaisiin yksilöihin kestävyyden toivossa. Kiva kun kävit läpi valmistustapoja, olen sitä mieltä että nahka on parempi vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiharit on tosiaan ihanat ja varmasti käytännölliset. Nyt kävi niin etten voinut vastustaa korkkareita.,,Mielenkiintoista nähdä, millaista kasviparkittu nahka on käytössä.

      Poista
  2. Todella hyvä kirjoitus.Kyllä mä mielummin ostan aidosta nahasta valmistetut kenkulit mutta jos malli on upea niin ostan myös tekonahkasiakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla mennään täälläkin.

      Kiitos Marika!

      Poista
  3. Olipa hyvä postaus, koska tässä oli oikeasti sellaista asiaa mitä ei ole itse tullut edes ajatelleeksi. :) Ja uutta tietoa valmistuksesta! Itse olen aina ostanut kengät vain tuntuman ja ulkonäön mukaan sen enemmälti miettimättä. Aitoja nahkakenkiä en ole tainnut ikinä edes omistaa, mutta laukkuja on pari. Nuo Amin nilkkurit ovat tosi kivat, ne voisin itselleni kotiuttaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit! Enpä itsekään ole näitä asioita aikaisemmin tullut miettineeksi, mutta aihe on mielenkiintoinen ja ekologiset vaihtoehdot tuntuvat kiinnostavan ihmisiä yhä enemmän, mikä on tietysti hieno juttu :)

      Poista
  4. Moi. Vaikka onkin vanha postaus niin kirjoitan silti. Tilasin juuri nuo Dream in Green - HUNNU ylipolvensaappaat. Aivan mahtavat ja super mukavat jalassa. Suosittelen lämpimästi tuota merkkiä. Kiitos sinulle hyvästä kirjoituksesta ja hyvää talven odotusta.
    / Jari

    VastaaPoista