perjantai 24. lokakuuta 2014

Uutta elämänkumppania etsimässä (ja muutama kiertoon laitettu exä)

Sen pitäisi olla sopivan kokoinen, ei liian iso mutta ehdottomasti ei liian pienikään, vahva ja luotettava, tyylikäs mutta rento, melko klassinen, mutta pienellä twistillä. Värillä todellakin on väliä, sen on oltava musta.


Vasen rivi ylhäältä alas: *Markberg // *Bohlin Bag // River Island 


Nahkainen käsilaukku siis hankintalistalla. Vanha sotaratsuni palvelee mainiosti edelleen, vaikka alkaakin olla vähän elämää nähnyt. Tuo kaikista käytetyin käsilaukkuni on osoittautunut niin mieluisaksi, että toiveena olisi löytää jokin melko samantapainen, mutta musta. Luksuslaukuista en niin välitä, mutta laadukkaasta ja kestävästä nahkalaukusta on iloa vuosiksi. Mikäli haluaa suosia kotimaista, kannattaa katsastaa ainakin Lumin laukkuvalikoima. 

Exät oli tarkoitus laittaa myyntiin huutonetin puolelle, mutta eihän se mokoma suostunut taaskaan toimimaan. Huomenna uusi yritys! Uutta kotia etsiviä kappaleita riittää..laukkuja, ja paljon muutakin. Avaisinkohan taas blogikirppiksen? Tällaista olisi esimerkiksi tyrkyllä:







Viikonloppuna tulossa vaihteeksi kosmetiikkapostausta syksyn suosikeista sekä hieman hiusasiaa.
Mitkä on teidän viikonlopun suunnitelmat?

Rentoa illanjatkoa!

-Salla-


*commercial

2 kommenttia:

  1. Tuo River Islandin laukku näyttää kivalta! Itselläni on aika vähän laukkuja naisen mittapuulla katsottuna, mutta tarvitsisin sen verran ison, käytännöllisen johon mahtuisi kansioita tai ajaisi tarvittaessa hoitolaukun virkaa ja olisi musta. Lisäksi talvikengät ovat hakusessa. Täydellisten yksilöiden metsästäminen on vaikeaa!

    Viikonloppu menee rentoillessa anoppilan täyshoitolassa <3

    Jee, tukkajuttuja! Niitä odotellessa :)

    VastaaPoista
  2. Juuri tuohon RI:n laukkuun tykästyin minäkin eniten :) Näköjään etsitään siis melko samanlaista kumppania ;D Ja tosiaan, Sitä Oikeaa ei ihan helpolla löydykään.

    Mukavaa viikonloppua, otahan ilo irti täyshoitolasta! :)

    VastaaPoista