tiistai 23. syyskuuta 2014

Projekti kynsien kasvatus ja blogiarvonta!

Lähtötilanne:


Trind 3

Omat töpökit, jotka kasvavat kyllä melko hyvin, mutta liuskoittuvat nopeasti. Kertaakaan elämässäni en ole onnistunut pitämään omia kynsiäni pitkinä kauaa. En tosin ole kovin vakavissani yrittänytkään, ennen kuin nyt. Geelikynsiä olen kokeillut ja askarrellut niitä itsekin, mutta huoltaminen ei ole meikäläisen hommaa tässäkään lajissa. Sama juttu hiustenpidennyksissä, mukavuudenhalu voittaa lopulta pitkän tukan kaipuun. Lisäksi koen jotenkin häiritsevänä sen, että kehossani on jotain "ylimääräistä", joka ei luonnollisesti siihen kuulu. Tulee kummallisen muovinen olo. Kuten monessa muussakin asiassa, myös tässä liputan luonnollisuuden ja luonnonmukaisuuden puolesta.

Kynsieni kasvu tuntuu saavan lisäpotkua aina silloin, kun muistan noudattaa tiettyjä hoitotoimenpiteitä. Kynnet siis kasvavat, mutta liuskoittuvat. Juuri tähän ongelmaan lähdinkin kokeilemaan uutta apulaista, eli kynttä vahvistavaa lakkaa. Keräsin pienen listan keinoista, joilla olen saanut omat kynteni kasvamaan paremmin. Nämä eivät siis tosiaan ole neuvoja ammattilaiselta, vaan ihan tavalliselta sunnuntailakkaajalta, joka on kokenut konstit varsin toimiviksi omalla kohdallaan. Viisaammilta otan mielelläni lisää neuvoja kommenttiboksiin :)

trind1

Tuotteita, joita olen käsien/kynsien hoidossa viimeaikoina käyttänyt. Tuota Dermosilin saksanpähkinä kynsinauhavoidetta voin erityisesti suositella! Tehokas hoitavuus ja ihana tuoksu.


1. Monipuolinen ravinto ja vitamiinien riittävä saanti on tietysti oma lukunsa. MSM-jauheella on kyllä selkeästi vahvistava vaikutus omiin kynsiini. Silloin kun muistan sitä päivittäin ottaa, kynnet kasvavat nopeammin, mutta ikävä kyllä liuskoittuvat entiseen malliin. Kynnen pinta on kuiva, joten se lohkeaa ja katkeilee helposti. Olisikin siksi muistettava...

2. Käsien, kynsien ja kynsinauhojen rasvaaminen. Kun kynsi ei pääse liiaksi kuivumaa, se kestää paremmin kolhuja. Käsien hemmotteluhetken voi lisätä vaikka iltarutiiniksi ennen nukkumaanmenoa. Rasvauksen ohella voit tehdä (tai teettää miehellä ;D) hieronnan, joka pistää vauhtia ääreisverenkiertoon. Itselläni veri kiertää hirmuisen huonosti sormissa ja varpaissa. Olen niitä ihmisiä jotka pitävät kesälläkin sisällä villasukkia, ellei ole lattialämmitystä. En tiedä, voiko huono ääreisverenkierto vaikuttaa kynsienkin kasvuun, mutta tuntuu että kynnet kasvavat aina kesällä nopeammin. Tosin voihan auringosta saatu d-vitamiinikin vaikuttaa asiaan.

3. Lasiviila! Tai no viila yleensäkin, mutta lasiviilan olen omalla kohdallani todennut parhaaksi. Sorrun usein epähuomiossa myös humpsuttelemaan viilalla miten sattuu, vaikka liuskoittumisen estämiseksi pitäisi nimenomaan viilata kynnet yhdensuuntaisesti.  Lasiviilasta kuuluu muuten melko vinkeä ääni, joka ainakin itselläni vaati aluksi totuttelua...

Trind 2
4. Vahvistava/Kovettava lakka Näitä en ole aikaisemmin kokeillutkaan, mutta nyt lähtee testiin Trindin Nail Repair, joka on aluslakan tapaan käytettävä vahvistava lakka. Tuotekuvaus lupaa mm. tehdä luiskoittuvista kynsistä joustavammat ja siten kestävämmät, sekä estää kynnen värjäytymistä ja kuivumista. Lakan koostumus jäljittelee proteiinimolekyylejä, jotka vahvistavat haurasta kynnen pintaa. Tätä käyttäessä kannattaa kynsinauhat suojata voiteella ellei halua irvistellä lakatessa, sillä tuote sisältää formaldehydeä, joka (auttaa nimenomaan hauraiden ja liuskoittuvien kynsien hoidossa)  kirvelee hemmetisti! Arvatkaa vaan muistinko sen rasvauksen... Tujua ainetta tuntuu siis olevan, saa nähdä mitä kynnet tästä tykkäävät. Saa värittömänä tai läpikuultavissa sävyissä, joiden päälle voi vielä huoletta sutia värillistä lakkaa, tai käyttää sellaisenaan.

Sitten siihen arvontaan!

Pientä hemmottelua teille lukijat :) Joku teistä voittaa itselleen pienen käsien/kynsien hemmottelupaketin, joka sisältää:

Ihanan raikkaan tuoksuisen tyrnikäsivoiteen Weledalta 50ml
(Lue täältä lisää ympäristöystävällisen ja luonnonmukaisen Weledan kosmetiikasta)

Mavalan kynsilakan sävyssä 127 Volcanic Orange

Alessandro Professional Manicure kynsiviilan. Tämä on pestävä viila, joka sopii sekä omien että rakennekynsien lyhentämiseen ja muotoiluun 

Trind 4
Trind 5


Näin voit voittaa:

Jätä viestiä kommenttiboksiin, ja kerro samalla mitä kautta Happy Heels-blogia seuraat. Seuraamaan pääset joko bloggerin, blogilistan, bloglovinin tai facebookin kautta. Yksi kanava = yksi arpa, eli halutessasi voit käyttää jopa 4 arpaa :) Aikaa osallistua on reilusti eli 7.10.2014 klo 23.59 saakka. 

Loppuun vielä:

Lämmin kiitos lukijoille kuluneesta (kohta jo kokonaisesta!!) vuodesta. Pikkuruisesta blogistani on tullut jonkinlainen henkireikä arjen tohinan ja touhotuksen keskellä. Jokainen teistä on kullanarvoinen, sillä kommentoinnit ja keskustelut ovat itselleni hyvin tärkeä osa bloggaamista.  Katsotaan mitä kivaa keksin teille sitten kun mittarissa on oikeasti se 1-v., mutta tällainen pieni piristys synkkiin syysiltoihin tässä vaiheessa.

Halauksin: 

-Salla-


 




20 kommenttia:

  1. Huippua!! 2 arpaa kiitos <3 Kiitos itsellesi kivasta blogista Salla <3

    VastaaPoista
  2. Kynsien kasvatus olisi itsellekin ajankohtaista, kun Vilperin sairastellessa tuli hermostuksissa purtua taas mittaa pois... Ihana arvonta ja kiitos ihanasta blogista <3 Kaksi arpaa kiitos, Blogger ja Bloglovin on minun väylät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan!

      Mulla myös on tuo ikävä tapa purra, tai ainakin "naplata" kynsiä kun ne vähänkin alkavat kasvaa. Tuota Trindin lakkaa saa muuten myös anti-bite versiona. Oliskohan tarpeeksi pahan makuista...

      Poista
  3. Nykyän minäkin lakkailen ja hoidan kynsiäni enemmän, kun käyn vähemmän työpaikalla jossa ei voi lakkaa käyttää. Siispä innokkaana mukaan arvontaan! Klikkasin itseni bloggerin kautta lukemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! Mahtavaa, että olet mukana joukossa :)

      Poista
  4. Wautsi, tuo tyrnikäsivoide kuulostaa aivan ihanalta! :) Yhdellä arvalla mukana, bloggerin kautta seurailen.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Ihana kuva. <3 Käyttänyt Lady Vita pilsuja ja niillä lähti kohisten kynsien kasvu nouseen ja myös kovettumaan. Toiseksi käytän viikoittan Essien aprikoosiöljyä kynsinauhoille ja Trind kynnenkovettajaa, unohtamatta käsivoidetta. Neljällä arvalla mukana. :)

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan ja mahtavaa että liityit joukkoon mukaan :) Niin ja kiitokset vinkeistä! Aprikoosiöljyä voisi itsekkin kokeilla.

      Poista
  6. kiva arvonta kahdella mukaan bloggerin ja facebookin kautta :).

    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  7. Kaksi arpaa:) Seurailen bloglovinissa ja facebookissa.
    aino.m.honkamaki@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kaksi arpaa! Seuraan Bloggerissa ja Facessa.
    mariestrange(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Seuraan FB:n kautta, mukaan siis yhdellä arvalla =).
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  10. 1 arpa. blogger. paivijs@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Minä seuraan facebookin ja bloggerin kautta.

    bebodream(at-merkki ei toimi mutta se siis tähän väliin)yahoo.com :D

    VastaaPoista
  12. Bloggerin kautta liitytty mukaan! :) Eli yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  13. Bloggerin kautta seurailen, joten yksi arpa!
    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  14. FB ja blogger,
    kaksi arpaa :)

    marvu954(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  15. 3 arpaa!
    Seuraan fb:n bloggerin ja blogilistan kautta:)
    Onnea kynsien kasvatukseen♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Onnea arvontaan ja mahtavaa että olet joukossa mukana niin monen väylän kautta :)

      Poista
  16. Seurasin jo ennestään bloggerin kautta, ja lisäsin nyt blogloviniin (olen käytellyt sitä viime aikoina enemmän). Osuvat jutut paremmalla todennäköisyydellä silmään :) Ja mikäpä jottei, pistinpä tykäten myös fb:ssä. Siis kolme arpaa, kiitos!

    VastaaPoista